Ylioppinut

Ylioppilas, lukion päättänyt. Takana on kolme vuotta kovaa työtä ja palkinnoksi annettiin pelkkä Fredricksonin valkolakki. Tein kaiken sen työn vain huomatakseni, että ylioppilastodistuksella ei saa mitään auvoa elämään, koska kaikessa yleissivistävyydessäänkin lukio on kuitenkin vain peruskoulun luontainen jatke niille, jotka tähtäävät todella korkealle ja niille, joilla ei ole aavistustakaan mitä tekisi. Minä tiedän mitä teen ja mitä haluan, mutta mitä minulla on? Ei ainakaan pätevyyttä mihinkään ammattiin. Joten suhteessa siihen, kuinka paljon lukio on minulta ottanut, se on antanut todella vähän. Lukion aikana menetin yöunet liian useasti, monta ystävää ja satunnaisesti mielenterveydenkin. Menetin palasia itsestäni niihin lukemattomiin esseisiin ja preliminäärikokeisiin. Kadotin minuuteni sirpaleita matematiikan kertaustehtäviin.Vastakauppana sain ihania, yhtä hajalla olevia ystäviä, joista ketään en antaisi enää pois. Silti lukion päättyessä jollain tasolla me kaikki menetetään toisemme maailmalle, kun muutamme opiskelemaan eri puolille Suomea. Kaiken sen jälkeen, mistä rämmeimme yhdessä, käteen jää harventuvat puhelut ja tyttöjen ilta kerran vuodessa. Kasvoimme nuoriksi aikuisiksi yhdessä, joten erkaantumisesta huolimatta tulen varmasti vielä vanhanakin muistelemaan heitä suurella lämmöllä.

Kevään ylioppilaskirjoituksista sai siirtyä suoraan pääsykokeisiin vailla pientäkään hengähdystaukoa ja pääsykokeista juhlien valmisteluun. Nyt juhlien jälkeen ehtii ensimmäistä kertaa vetää kunnolla henkeä. Onneksi juhlista jäi paljon hyviä muistoja, kuten lukiostakin, vaikka se tällä hetkellä tuntuu lähinnä yhdeltä suurelta kärsimykseltä.

Kuten sanottu, ylioppilastodistuksella töitä ei suoranaisesti ole tarjolla joka nurkalla, varsinkaan kun työkokemus on minimaalisella tasolla. Harvinaista kyllä, kävi tällekin naiselle kerrankin niin hyvä tuuri, että kesätyö löytyi suhteilla. Tässä kirjoitteleekin kesän (toivottavasti) superein mansikanmyyjätäti. Palvelualojen ammattiliitto (PAM) muisti minua jo kehoituksella liittyä liittoon, ehkä myöhemmin. Olenhan kuitenkin edelleen päätoimisesti opiskelija ainakin seuraavat kolme ja puoli vuotta. Ainakin sikäli jos opiskelupaikka ammattikorkeakoulussa minulle suodaan. Korkeammalle voimalle siis kiitos tästä myyjän työstä, pelkällä opintotuella kun ei ihan hirveästi houkuttelisi muuttaa pois kotoa. Onneksi asunnon metsästys ja opintotuen hakeminen ovat vasta ensi kuun ongelmia ja on vielä vähän aikaa ennen kuin Kelan sivuista muotoutuu uusi paras ystäväni ja vuokra-asuntojen hinnat saavat minut huutamaan raivosta. Pelastuksekseni koituu varmasti mun maailman ihanin mies, tuleva avopuoliso, jonka kanssa voi jakaa suurimman osan näistä stressin aiheista.

-Pinja