Totuuden äärellä

Jo useamman vuoden mielessäni on pyörinyt piinaava halu osallistua joka kesäiseen pride-kulkueeseen. Ongelmaksi on kuitenkin muodostunut joko seuran tai kyydin puute, parhaassa tapauksessa molemmat.. Ja jos meneminen olisi ollut mahdollista, olisin joutunut selittelemään vanhemmilleni. Mutta toisin on tänä vuonna! Ensimmäinen kesä täysi-ikäisyyden riemuista nauttiessa, enkä ole enää tilivelvollinen vanhemmilleni siitä mihin haluan osallistua. Seurakin tulee olemaan maailman parasta, pikkuveljeni ja tuleva avokkini. Toisessa oli ylipuhumista, ei varmaan tarvitse edes kertoa kummassa. Nyt joku varmasti miettii, että miksi ihmeessä heterosuhteessa oleva haluaa osallistua pride-tapahtumaan. Siksi, koska siinä missä joku muu uskoo jumalaan ja raamattuun, minä uskon tasa-arvoon ja ihmisoikeuksien toteutumiseen. Joudun usein selittämään ihmisille arvomaailmani perusteita, niin kuin siinä olisi jotain väärää, että toivon kaikille samanlaisia oikeuksia. Joskus jopa tuntuu, että minua pidetään h

Ylioppilas , lukion päättänyt. Takana on kolme vuotta kovaa työtä ja palkinnoksi annettiin pelkkä Fredricksonin valkolakki. Tein kaiken sen työn vain huomatakseni, että ylioppilastodistuksella ei saa mitään auvoa elämään, koska kaikessa yleissivistävyydessäänkin lukio on kuitenkin vain peruskoulun luontainen jatke niille, jotka tähtäävät todella korkealle ja niille, joilla ei ole aavistustakaan mitä tekisi. Minä tiedän mitä teen ja mitä haluan, mutta mitä minulla on? Ei ainakaan pätevyyttä mihinkään ammattiin. Joten suhteessa siihen, kuinka paljon lukio on minulta ottanut, se on antanut todella vähän. Lukion aikana menetin yöunet liian useasti, monta ystävää ja satunnaisesti mielenterveydenkin. Menetin palasia itsestäni niihin lukemattomiin esseisiin ja preliminäärikokeisiin. Kadotin minuuteni sirpaleita matematiikan kertaustehtäviin.Vastakauppana sain ihania, yhtä hajalla olevia ystäviä, joista ketään en antaisi enää pois. Silti lukion päättyessä jollain tasolla me kaikki menetetä