Lähestyvä Pride-viikko
Jo useamman vuoden mielessäni on pyörinyt piinaava halu osallistua joka kesäiseen pride-kulkueeseen. Ongelmaksi on kuitenkin muodostunut joko seuran tai kyydin puute, parhaassa tapauksessa molemmat.. Ja jos meneminen olisi ollut mahdollista, olisin joutunut selittelemään vanhemmilleni. Mutta toisin on tänä vuonna! Ensimmäinen kesä täysi-ikäisyyden riemuista nauttiessa, enkä ole enää tilivelvollinen vanhemmilleni siitä mihin haluan osallistua. Seurakin tulee olemaan maailman parasta, pikkuveljeni ja tuleva avokkini. Toisessa oli ylipuhumista, ei varmaan tarvitse edes kertoa kummassa. Nyt joku varmasti miettii, että miksi ihmeessä heterosuhteessa oleva haluaa osallistua pride-tapahtumaan. Siksi, koska siinä missä joku muu uskoo jumalaan ja raamattuun, minä uskon tasa-arvoon ja ihmisoikeuksien toteutumiseen. Joudun usein selittämään ihmisille arvomaailmani perusteita, niin kuin siinä olisi jotain väärää, että toivon kaikille samanlaisia oikeuksia. Joskus jopa tuntuu, että minua pidetään häpeällisenä valkoisille heteroille, mutta siinä se jutun juju onkin. En ole hetero, enkä ole koskaan ollutkaan.
Kertoessani äidilleni olevani bi-seksuaali, hän katsoi minua vähän oudosti ja totesi, että sehän on nyt muotia. Olin siis tällöin jo yhdessä nykyisen mieheni kanssa, joten äiti 'hienotunteisesti' antoi ymmärtää ettei hyväksy asiaa sanomalla, että asiaa käsitellään jos se on joskus ajankohtainen. Tarkoittaako se sitä, että seksuaalinen suuntautumiseni ei ole joka päivä läsnä oleva asia, vaan se on olemassa vasta sitten, jos eroan poikaystävästäni? Harmi vaan, kun se asia on jollain tasolla osa minua joka päivä. Se, että voisin kiinnostua myös tytöistä, ei missään nimessä tarkoita sitä ettenkö rakastaisi nykyistä kumppaniani, vaan sitä, että jos hän olisi muuten sama ihana ihminen kuin nyt sitä lukuunottamatta, että olisi tyttö, rakastaisin häntä silti. Koska olen hänen kanssaan sen takia kuka hän on, en sen takia mitä hänellä on jalkojen välissä. Kukaan ei myöskään valitse sukupuolta josta kiinnostuu, kuten kukaan ei valitse ihmistä josta kiinnostuu. Aivokemia on siitä jännittävä asia, että siihen on kovin vaikea vaikuttaa..
Tasa-arvoisen avioliittolain mentyä läpi kuulin monta keskustelua siitä, kuinka avioliitto on vain miehen ja naisen välinen liitto. Kuulin myös, kuinka tämän myötä kohta saa mennä naimisiin myös eläimen kanssa. Totta puhuakseni olin todella pettynyt, kun vielä 2010-luvulla homoja verrataan eläimiin sekaantujiin.. Onko ihmiskunnan sivistys tosiaan kehittynyt niin vähän? Ja kun asiaan liitetään vielä lapset, keskustelu muuttuu aina hävyttömäksi. Katsooko hyvä vanhemmuus sukupuolta? Miksei sitten kaikki heterovanhemmat ole hyviä vanhempia? Jos lapsella pitää olla roolimalli molemmista sukupuolista, miksi yksinhuoltajuus on sallittua? Jos lapsella on aina oikeus biologisiin vanhempiinsa, miksi tehdään huostaanottoja? Miksi heteroparien adoptiolapset ovat kaikille okei? Miksi aina, kun keskusteluun liittyy sana homo kaikesta tulee pahaa ja likaista? Minäkin olen saanut kuulla, että jos olisin naisen kanssa olisin huono vanhempi, enkä oikeastaan edes ansaitsisi tulla äidiksi. Eihän noin kamalaa asiaa edes voi sanoa kenellekkään päin naamaa, tai niin ainakin luulin..
Aina kun tästä asiasta keskustelee käteen jää ylensä vain kasa saatuja loukkauksia, mutta otan ne vastaan pää pystyssä. Yritänhän ainakin parhaani mukaan tehdä maailmasta edes vähän avarakatseisemman ja hyväksyvämmän paikan elää. Tiedän sen, etten pysty vaikuttamaan kenenkään mielipiteisiin, enkä edes haluaisi vaikuttaa. Se mitä haluan muille antaa on uusi näkökulma, josta tarkastella asiaa seuraavalla kerralla. Muistuttaa, että jokaisessa tarinassa on aina ainakin kaksi puolta ja että maailma ei ole mustavalkoinen.
Jos tästä vuodatuksesta jotain jäi epäselväksi, niin lisää tietoa löytyy täältä ja tukensa voi osoittaa tilaamalla yllä näkyvän rannekkeen täältä.
-Pinja
Kertoessani äidilleni olevani bi-seksuaali, hän katsoi minua vähän oudosti ja totesi, että sehän on nyt muotia. Olin siis tällöin jo yhdessä nykyisen mieheni kanssa, joten äiti 'hienotunteisesti' antoi ymmärtää ettei hyväksy asiaa sanomalla, että asiaa käsitellään jos se on joskus ajankohtainen. Tarkoittaako se sitä, että seksuaalinen suuntautumiseni ei ole joka päivä läsnä oleva asia, vaan se on olemassa vasta sitten, jos eroan poikaystävästäni? Harmi vaan, kun se asia on jollain tasolla osa minua joka päivä. Se, että voisin kiinnostua myös tytöistä, ei missään nimessä tarkoita sitä ettenkö rakastaisi nykyistä kumppaniani, vaan sitä, että jos hän olisi muuten sama ihana ihminen kuin nyt sitä lukuunottamatta, että olisi tyttö, rakastaisin häntä silti. Koska olen hänen kanssaan sen takia kuka hän on, en sen takia mitä hänellä on jalkojen välissä. Kukaan ei myöskään valitse sukupuolta josta kiinnostuu, kuten kukaan ei valitse ihmistä josta kiinnostuu. Aivokemia on siitä jännittävä asia, että siihen on kovin vaikea vaikuttaa..
Tasa-arvoisen avioliittolain mentyä läpi kuulin monta keskustelua siitä, kuinka avioliitto on vain miehen ja naisen välinen liitto. Kuulin myös, kuinka tämän myötä kohta saa mennä naimisiin myös eläimen kanssa. Totta puhuakseni olin todella pettynyt, kun vielä 2010-luvulla homoja verrataan eläimiin sekaantujiin.. Onko ihmiskunnan sivistys tosiaan kehittynyt niin vähän? Ja kun asiaan liitetään vielä lapset, keskustelu muuttuu aina hävyttömäksi. Katsooko hyvä vanhemmuus sukupuolta? Miksei sitten kaikki heterovanhemmat ole hyviä vanhempia? Jos lapsella pitää olla roolimalli molemmista sukupuolista, miksi yksinhuoltajuus on sallittua? Jos lapsella on aina oikeus biologisiin vanhempiinsa, miksi tehdään huostaanottoja? Miksi heteroparien adoptiolapset ovat kaikille okei? Miksi aina, kun keskusteluun liittyy sana homo kaikesta tulee pahaa ja likaista? Minäkin olen saanut kuulla, että jos olisin naisen kanssa olisin huono vanhempi, enkä oikeastaan edes ansaitsisi tulla äidiksi. Eihän noin kamalaa asiaa edes voi sanoa kenellekkään päin naamaa, tai niin ainakin luulin..
Aina kun tästä asiasta keskustelee käteen jää ylensä vain kasa saatuja loukkauksia, mutta otan ne vastaan pää pystyssä. Yritänhän ainakin parhaani mukaan tehdä maailmasta edes vähän avarakatseisemman ja hyväksyvämmän paikan elää. Tiedän sen, etten pysty vaikuttamaan kenenkään mielipiteisiin, enkä edes haluaisi vaikuttaa. Se mitä haluan muille antaa on uusi näkökulma, josta tarkastella asiaa seuraavalla kerralla. Muistuttaa, että jokaisessa tarinassa on aina ainakin kaksi puolta ja että maailma ei ole mustavalkoinen.
Jos tästä vuodatuksesta jotain jäi epäselväksi, niin lisää tietoa löytyy täältä ja tukensa voi osoittaa tilaamalla yllä näkyvän rannekkeen täältä.
-Pinja
Kommentit
Lähetä kommentti