Päässäni ei olekaan niin paljon vikaa, kuin minulle uskoteltiin

Otetaan tähän pieni LARPpaus. Olet 20-vuotias, ollut vuoden pois (ammattikorkea)koulusta ja siitä ajasta viimeiset puoli vuotta sairaslomalla. Hälytyskellot alkaa soida, right? Yrität puolisosi  kanssa raapia kasaan sen verran rahaa, että pystytte edelleen asumaan yhdessä. Töissä pitäisi käydä, mutta keho ja mieli laittaa vastaan. Yhden päivän rasituksen jälkeen pitää varata seuraavat kaksi päivää toipumiseen. Voimia sosiaalisen elämän ylläpitoon ei yksinkertaisesti ole.

Mistä tämä kaikki sitten on saanut alkunsa? varoitus!! sisältää kakkajuttuja, menkka-asiaa ja oikeaa faktaa

Vuonna 2012 olin hajalla, sanan jokaisessa merkityksessä täysin rikki. Elämä ei koskaan ole varsinaisesti helppoa, jos olet enemmän tai vähemmän koulukiusattu. Lisää siihen vielä keskivertoa hankalampi äiti-suhde ja (nykyisin diagnoosiepäilynä oleva) epävakaa persoonallisuus. Viiltelyhän ei sinänsä ole ratkaisu mihinkään, mutta 13-vuotiaan ajatusmaailmassa se tuntui kovinkin loistavalle idealle. Kyllähän fyysistä kipua on helpompi käsitellä, kuin henkistä tuskaa. Elämä jatkui melko paskalla radallaan ja mukaan asteli vielä ah niin ihanat kuukautiset ja aina niin miellyttävät hormonaaliset vaihtelut. Samaan aikaan oli meneillään jopa meitsin mittapuulla paska ihmissuhde (sori jos tunnistat itsesi, mutta oli ehkä paskinta aikaa mun elämässä, monestakin syystä). Vuosi 2013 ei ainakaan tuonut elämääni mitään sen parempaa. Läheiseni kuoli huhtikuussa, eikä siinä tilanteessa ollut jäljellä mitään työkaluja kuoleman käsittelemiseen. Varsinkin, kun jäin suruni kanssa todella yksin. Luojan kiitos peruskoulu loppui, huono ihmissuhde päättyi vihdoin ja lukio alkoi. Siihenkin kesään mahtui hölmöilyä enemmän, kuin tahtoisin edes myöntää. Asioita, joita häpesin todella pitkään.

Tässä siis lyhyt pohjustus mun mielenterveysongelmiin, mutta kun kaikki vika ei ole aina vain päässä. Fyysiset oireet alkoivat samoihin aikoihin, kun pahimmat henkiset kipuilut (ja kuukautiset).

Vuonna 2014 unettomuus menee aivan nextille levelille, en saa nukuttua enää juuri ollenkaan ja olen jatkuvasti niin väsynyt, että yllätän jopa itseni. Sosiaalinen elämä on jo silloin aika heikoilla kantimilla. Hain tällöin ensimmäisen kerran apua väsymykseen ja alakuloisuuteen (Hb ~120). Sain lähetteen nuorisopsykiatriselle ja mielialalääkkeet (ilman mitään sen tarkempaa tutkimista) käteen. Päätin hoitokontaktin itse vain muutamaa kuukautta myöhemmin..
2015 jatkaa samaa linjaa, uutena ongelmana esiin astelee keskittymiskyvyn katoaminen. Nuorempana luin kevyesti romaanin päivässä, ei mitään ongelmaa. Nyt opiskelu alkoi olla varsin pulmallista, kun yhden kappaleen lukemisesta ei meinaa tulla mitään. Runttaan väkisin läpi omaa arkea, koulua ja elämää. Elän, mutten ole elossa. Koulun ulkopuolinen aika kuluu suoratoistopalveluja tuijotellessa, kun energiaa muuhun ei ole. Salilla on käytävä väkisin, mutta mitään kehitystä ei tapahdu.

Vuosi 2016 ansaitsee jo oman kappaleensa. Kevään ylioppilaskirjoituksiin valmistautuminen oli vielä haasteellisempaa, kuin edellisiin. Keskittymiskyky oli nolla, mutta jollain ihmeellä vedin ihan OK paperit koulusta. Elokuussa aloitin TAMKissa sosionomiopinnoissa, arkipäivistä selviäminen oli alusta asti aivan saatanan hankalaa, enkä pystynyt koulussa käymisen lisäksi mihinkään hengittämisen oheistoimintoihin. Lokakuussa sain fiksun idean ryhtyä Fitfarmin Bikini Challenge -valmennukselle (tiukka dieetti ja treeniä 4-5krt/vko). Samaan aikaan kävin luovuttamassa verta (Hb ~140). Tämän jälkeen vointini on ollut jatkuvassa alamäessä. Marras-joulukuun taitteessa hakeuduin opiskelijaterveyteen lamaavan väsymykseni ja muiden toimintakykyä haittaavien oireideni kanssa. Pienen taustaselvittelyn jälkeen (huomaa tässä alun pohjustus) sain diagnoosin vakavasta masennuksesta ja mielialalääkkeet kouraan jälleen. Mitään somaattisia syitä ei vaivauduttu tutkimaan. Minut laitettiin jonoon sen laitoksen psykologille.

2017 tammikuussa sosionomiopintoni tulevat päätökseensä, kun työharjoittelussa romahtamisen jälkeen tutor-opettajani lopetti harjoitteluni ja jäin useamman viikon pakkosairaslomalle. Sen jälkeen en ole enää käynyt koulua. Helmikuussa vointi romahtaa entisestään; mielialalääkkeet vaihdetaan, koska en selvästi hyödy ensimmäisestä kokeilusta. Toukokuussa koettelen jaksamiseni rajoja puhelinmyyjän töissä sillä mentaliteetilla, että töissä nyt vain on pakko käydä. "joojoo kyllä mä jaksan"  Jaksoinhan jopa kuukauden. Kesä- & heinäkuun vedän jaksamiseni äärirajoilla keikkaillen hullun lailla lastenhoitajana. Töistäni selviydyin kunnialla, en ikinä asettaisi lapsia vaaraan, mutta töiden jälkeen olin aina aivan seis. Kesän lähestyessä loppuaan keskustelen lääkärini kanssa kouluun palaamisesta. En halua, en pysty. Saan kaksi kuukautta sairaslomaa. Tässä vaiheessa jopa psykologini alkaa ihmetellä väsymystäni, joka ei ole huhtikuun jälkeen muuttunut kuin huonompaan suuntaan. Hän kirjoittaa lääkärille pyynnön labralähetteeseen. Saan lähetteen väkisin vänkäämällä ja ferritiini (rautavarastot) tarkistetaan vain siksi, että olin jo itse asiaan perehtynyt ja sitä erikseen pyysin. Siis "mielenrauhani takia" käyn verikokeissa, joiden tulokset muuten ihan hyvät, MUTTA kas kummaa kun yksi arvo onkin päin helvettiä..

Edellä mainittu ferritiini (P-ferrit) oli 12ug (naisten viitteet Fimlabilla 13-150). Yleislääkärin mielestä tämäkin arvo aivan loistava, koska eihän se kerro mitään jos on vain yhden pykälän alle viitteiden alarajan. Ei siis mitenkään voi selittää moninaisia oireitani, ovathan ne klassisia masennusoireita. Yritän sönköttää lukemistani asioista; ferrit alle 40ug tarkoittaa vakavaa raudanpuutetta yms. Vastaukseksi saan vihdoin, puolen vuoden odottamisen jälkeen, läheteen Tampereen psykiatriakeskukseen. Marraskuussa sitten ah niin ihana psykiatri jälleen viittaa kintaalla huoleni labratuloksista. Eihän mulla ole anemiaa (Hb 130), joten ei syytä hoitaa muuna kuin masennuksena. Lääkitystäni nostetaan ja saan kaveriksi unilääkkeet. Näiden johdosta olen kuin elävä kuollut, jonka kroppa käy ylikierroksilla. Venlafaxiini kun epätoivoisesti yritti saada raudanpuutteista kroppaani toimimaan. Sain sentään sairasloman jatkoa helmikuun loppuun. Tammikuussa 2018 pääsen eri psykiatrille, joka luojan kiitos oli kanssani samaa mieltä siitä, etten hyödy mielialalääkkeistä paskaakaan. Osasin myös sen verran hyvin perustella asiani, että sain lähetteen ferritiinin kontrollilabroihin ja samalla suljettiin pois keliakia. P-ferrit tuolloin 32; noussut 20 pykälää puolen vuoden omatoimisella rautakuurilla. Psykiatri konsultoi kaupungin hematologia; on kuulemma täysin hyvä arvo! Ei sen tarvitse nousta enempää, eikä lisärautaa tarvitse syödä, ellei sitten kuukautisten aikaan tahdo aina viikon syödä. Ei myöskään tarvetta tutkia, mistä rautavarastojen vähyys johtuu. Hyvänä asiana sentään se, että saan luvan aloittaa mielialalääkkeiden alasajon.

Sain tarpeekseni tästä paskasta ja varasin ajan Terveystaloon sisätautien erikoislääkäri Esa Sopelle, joka totesi ensinäkemältä labrojen ja kertomieni oireiden perusteella vakavan, pitkään jatkuneen raudanpuutteen. Hänen näkemyksensä mukaan raudanpuutteeni on lähtenyt kehittymään kuukautisten alkaessa (oireiden alkaminen ajoittuu samaan) ja verenluovutus tyhjensi rautavarastoni lopullisesti. Nyt rautaa nassuun vielä enemmän kuin ennen ja pääsiäisen jälkeen kontrollilabrat.

Nyt jatketaan LARPpausta. Listaan alle minulla olevia raudanpuutteen oireita, sekä kerron miten ne vaikuttavat jokapäiväiseen elämääni.

-väsymys
Lamaava väsymys heräämisestä lähtien, joka jatkuu koko päivän. Usein tuntuu, että mikä tahansa vertikaalisessa asennossa toimitettava aktiviteetti nyt niin kuolen, tai vähintään nukahdan seisaalleen. Nukun päivästä riippuen 8-12h yöunet ja siihen päälle 30min-3h päiväunet ja silti tuntuu, etten koskaan ole kunnolla hereillä.

-heikotus
Kiitos matalan verenpaineen, mua on huipannut aina. Tosin nykyään jopa 50v isälläni on paremmat paineet, kuin minulla ja silti mua huimaa ja heikottaa. Etenkin minkäänlaisen rasituksen jälkeen. Olen silti pyörtynyt vain kerran.

-kalpeus
Ihmettelinkin joskus, miten muksuna rusketuin helposti, mutta nykyään olen kalpea läpi vuoden. Tässähän selitys. Tähän vielä päälle mustat silmänaluset, niin näytän ilman meikkia useimmiten narkomaanilta.

-levottomat jalat
Oletko milloin yrittänyt nukkua niin, että jalkasi tahtovat elää omaa elämäänsä? Päivälläkin olotila on melko häiritsevä; väsyttää niin paljon, että käden nostaminen on useimmiten liikaa vaadittu, kuitenkin ei millään pystyisi olla paikoillaan.

-sydämen muljahtelu
Melko hävytön tunne 20-vuotiaalle, kun luulet, että sulla on rytmihäiriöitä. Mutta ei, sun sydänhän se siellä vaan yrittää selvitä raudanpuutteen aiheuttamasta pienestä hapenpuutteesta. (Kävin muuten myös EKGssä syksyllä; ei mitään normaalista poikkeavaa heidän mielestään)

-korkea leposyke
Mun leposyke oli vielä reilu puolitoista vuotta sitten 48-52 ! Nykyään hyvä jos koskaan laskee alle 70 (tässäkin se 50v isä vetää paremmin). Tästäkin aiheesta olen kertonut kaikille minua hoitaneille lääkäreille, vasta viimeisin koki sen ongelmana, muttei niin suurena että sille pitäisi tehdä jotain..

-ahdistuneisuus
Kyllä muuten varmasti ahdistaa jo ihan vain se, että itsekin tunnet ettei kroppasi toimi enää. Puhumattakaan sitten, kun on menneisyytesi takia taipumusta ahdistumiseen. Ja sitten kun pitää esim. kaupungille lähtiessä miettiä, että jaksatko vai pitäisikö suosiolla jäädä kotiin. Haluaisit mennä, mutta olet lähes varma, että kesken reissun pitäisi päästä vähintään makaamaan hetkeksi.

-masentuneisuus & aloitekyvyttömyys
En edes sano tähän enää mitään. Oon mennyt niin hyvin läpi psykiatreillekin vakavasti masentunena... Vaikka keskivaikea taitaa olla lähempänä totuutta.

-ärtyisyys
Voin sanoa, että aivan varmasti ärsyttää kun haluaisit tehdä vaikka mitä, mutta sun keho ei toimi

-muistihäiriöt & hajamielisyys
Mitä olinkaan sanomassa? Unohdan usein asiani kesken lauseen, tai kesken asian selityksen. En muista mitä söin eilen aamupalaksi tai koska olen viimeksi tehnyt asiaa X. Hieman vaikeuttaa elämää tämä. Oltiin muutama viikko sitten kaksi viikkoa Krabilla, heti kun palasimme Suomeen niin musta tuntui niin kuin siitä olisi jo kuukausia, ellei vuosia, kun oltiin reissussa.. Arvatkaa miksei menty minnekään retkille..

-aivosumu & epätodellinen tunne
Vaikeaa selittää niille, joilla ei aivosumua koskaan ole ollut. MUTTA kuvittele päähäsi kultakalamalja ja sen läpi yrität tarkkailla maailmaa. Olo on kuin näkisi kokoajan vain unta, eikä mikään olisi oikeasti totta, et ainakaan sinä itse. Vaikka miten kovasti yrittäisit, aivot vain eivät toimi täydellä (tai edes puolella) kapasiteetilla. Myös edellä mainittuihin muistihäiriöihinkin liittyvät ajantajun häiriöt ovat kiinnostavia kokemuksia..

-keskittymiskyvyn puute
Kirjojen tai lehtien lukeminen oli pitkään täysi mahdottomuus. Lomareissulla pystyin itselleni tyypilliseen tapaan lukemaan kaksi romaania, kotona siitä ei ole taaskaan tullut mitään ja jollain ilveellä pitäisi lukea pääsykokeisiin.. Välillä myös telkkarin katseluun keskittyminen on liikaa vaadittu, sitten selaan samalla facebookia. Toisinaan olen myös paskaa keskusteluseuraa, jos pysyn hereillä, kun ajatukseni saattavat lähteä harhailemaan aivan muualle, enkä pysy yhtään mukana selityksissäsi.

-painon nousu & turvotus
Okei oma ruumiinrakenteenikaan ei ole mikään mallityyppinen, minusta ei saisi pientä ja siroa tekemälläkään (näillä hartioilla ja lantiolla). Olen sen lisäksi kuitenkin ollut aina vähintään bulkissa kunnossa, toisinaan myös ihan selvästi ylipainoinen. Useimmiten syy on itsessä, kun on niin väsynyt että urheilu tai terveelliset ruoat ei paljoa nappaa, mutta silloinkin kun nappaa niin kilot on todella tiukassa. Puhumattakaan siitä, että lihon helpommin kuin joulukinkuksi lihotettava possu. Tähän kun lisätään vielä jatkuva turvotus (ei siis vain menkkojen aikaan) niin olo on melko ilmapallo.

-hidas aineenvaihdunta liittyy edelliseen & suolisto-ongelmat
Ollaan usein mieheni kanssa keskusteltu (hän ihmettelee miten tämä on mahdollista) siitä, että miten voin käydä niin harvoin paskalla. No siksi, kun aineenvaihdunta on hitaampi kuin etana tervassa ( -> kaikki ravinto menee suoraan vyötärölle). Tämän lisäksi minulla on ollut suolisto-ongelmia yläasteesta saakka. Kukaan ei osaa sanoa onko se syy vai seuraus (liittyen rautavarastoihin), mutta joku korrelaatio siinä on. Liittyy myös edellämainittuun turvotukseen, että varmasti kun olet valtaosan elämästäsi ummetuksella, niin turvottaa. Silloin kun ei ummetusta, niin onkin ripuli. Vitun hienoa.

-jatkuva kylmyys & kylmät raajat
Olin pienenä todella tarkenevainen, kylmä ei tullut juuri koskaan. Nykyään, varsinkin syys-kevät aikana, tuntuu etteivät mitkään vaatteet riitä. Ei sisällä eikä ulkona. Sitten taas lähes lämpötilasta riippumatta sormeni ja varpaani ovat AINA kylmät, oikeasti kylmällä kelillä muuttuvat samantien sinertäviksi.

-nielemisvaikeus & palan tunne kurkussa -> pahoinvointi
Jatkuva tunne siitä, että kurkussa on vähintään ruokalusikallinen limaa ja, että kaikki nielemäsi jää siihen kiinni, ei varsinaisesti ole kovin miellyttävää. Tästä seurauksena on usein oksettava olo.

-kynsien halkeilu, ihon kuivuminen & hiustenlähtö

-hengästyminen
Olen joskus ennen pahimpia oireita ollut fyysisesti oikeasti hyvässä kunnossa. Tuntuukin nyt tosi väärältä, kun rappujen nouseminen toiseen (saatika vaikka neljänteen) kerrokseen laittaa hengästymään. Juoksuharrastuksen jatkamisesta on turha haaveilla, kun muutaman minuutin juoksun jälkeen tuntuu siltä että kuolee kun happi ei kulje. Ja ei, vaikka miten paljon kävisin lenkillä ja juoksemassa, niin olo ei helpotu.

-lihasjäykkyys (erityisesti niska)
Olen käynyt hierojalla vaikka kuinka monesti ja eri paikoissa, mutta niskajumit ja siitä johdannaiset päänsäryt eivät vain hellitä. Tämä vaikeuttaa entisestään esim nukkumista ja edesauttaa huimaamista.

-kuukautishäiriöt
Olen syönyt e-pillereitä kahdesti ja molemmilla kerroilla kun lopetin ne, kuukautisia ei vain kuulunut yli kahdeksaan (8) kuukauteen !! Ensimmäisellä kerralla aloitin sitten pillerit uudelleen, jolloin kuukautiset tulivat jälleen normaalisti taukoviikolla ja toisella kerralla kuukautiseni käynnistettiin keltarauhashormonilla ennen kuin aloitin ehkäisyrenkaan käytön. Ennen ehkäisyvalmisteita kuukautiset olivat yhtä epäsäännölliset, kuin lätkäpelaajan hammasrivistö.

-kuulon huononeminen & ääniherkkyys
Olen saanut mieheltäni sata kertaa palautetta siitä, etten kuule ikinä mitään. Otin siitä monesti itseeni, mutta nyt tajuan, etten kyllä oikeasti kuule samalla tavalla kuin ennen. Hauskaa on, että olen siitä huolimatta paljon ääniherkempi kuin aiemmin. Normaalia kovemmat äänet usein jopa sattuvat ja jäävät kaikumaan päähän.

-kuivat silmät & valoherkkyys
Nauroin nuorempana äidilleni, kun hänen kuivat silmänsä vuotavat ihan randomeissa tilanteissa. Ei olisi kannattanut, karma is a bitch. Autolla ajaminen on muuten varsinkin pimeällä hieman haastavaa, kun kaikki vastaantulevien autojen valot sattuvat silmiin, vaikka yrittää katsoa poispäin.

-unihäiriöt
Varmasti pitkäkestoisin ongelmani. Olen koko päivän väsynyt, mutta kun illalla pitäisi mennä nukkumaan niin ei enää väsytäkään ja uni ei vain tule. Joskus se tulee silti jo ennen puolta yötä, joskus kolmelta ja joskus jonain ajankohtana siltä väliltä. Sitten kun vihdoin nukahdan, niin saatan heräillä kerran tunnissa, kerran yössä tai harvoin nukun yöni yhtäjaksoisesti aamuun asti. Tähän ongelmaan minulle määrättiin Mirtazapiinia, jonka kanssa kyllä nukahdan ja nukun aamuun (päivään) asti, mutta näen joka yö todella häiritseviä unia, jotka muistan vielä aamulla. En siis tälläkään pillerillä pääse koskaan syvään uneen, joten sekään ei ihan ratkaissut ongelmaa..

-raajojen voimattomuus
Ehkä isoin kolahdus omaan egoon on tämä. Olen käynyt salilla vuosia, mutta kehitystä ei tapahdu, enkä enää pääse edes samalle levelille missä olen ollut joskus. Entiselle voimakkaalle naiselle kova paikka. Vaikuttaahan tämä muuallakin kuin salilla, kun käsivoimat ei aina riitä purkkien avaamiseen tai jalat saattaa tutista yhden rappukerroksen jälkeen..

-lihasten nykinä & elohiiret
Tiedättekö sen tunteen, kun tulee etureisilihakseen elohiiri? Minä tiedän.

Mutta hei kiva kun nämä kaikki on lääkäreiden mielestä ihan tavallisia masennusoireita ja paranen niistä mielialalääkkeillä ja terapialla.. Tai sitten ei. Pääsiäisen jälkeisellä viikolla, kontrollilabrojen jälkeen elättelen toiveita rautainfuusiosta, mikäli ferrit ei ole noussut tarpeeksi. Osa oireista on vihdoin alkanut vähän helpottaa yhdeksän (9) kuukauden rautatankkauksen jälkeen ja kieltämättä olo helpottui, kun viikko sitten pääsin lopullisesti eroon mielialalääkkeistä. Mutta tie normaaliin elämään on edelleen pitkä ja saan aivan varmasti jatkaa taistelua oikeasta hoidosta. Olin tällä viikolla yhteydessä potilasasiamieheen ja hänenkin mielestään potilasvahinkoilmoitus on aiheellinen, sillä minulta meni huonon/väärän hoidon takia vuosi elämästä täysin ohi.

-P-

PS. mieheltä terveisiä;

Raudanpuutteinen laama (saatika kun tämä on aivan huumattu mielialalääkkeillä) ei nyt varsinaisesti ole mikään unelmakumppani, eikä taatusti halua seksiä samoin kuin terveen kirjoihin luettava yksilö.